Kun Paavali kirjoittaa, että ehtoolliselle tulijan tulisi tutkia ensin itseään ja vasta sen jälkeen nauttia leipää ja viiniä, ei hän tietenkään tarkoita, että itsetutkistelu jäisi vain päätelmäksi omasta tilasta. On päivänselvää, että hän odottaa itsetutkistelun johtavan myös parannuksen tekoon, mikäli omasta elämästä löytyy asioita, jotka eivät ole Jumalan mielen mukaisia. Itsetutkiskelun lopullisena tarkoituksena on siis tehdä parannusta ja toimia, kuten heprealaiskirjeessään opetetaan: ”…pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo…”.
Herran kuritusta
Paavali osoittaa, että jos me onnistumme tuomitsemaan elämässämme olevat vääryydet ja tekemään niiden suhteen parannusta, emme tarvitse enää muuta tuomiota: ”Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi…” Toisinaan vääryys roikkuu meissä kuitenkin itsepintaisesti kiinni. Saattaa olla, että emme tietyissä tilanteissa edes huomaa elävämme väärin. Joskus vanha luonto ottaa sellaisen otteen, että emme tahdo tehdä parannusta, vaikka tietäisimme sen olevan tarpeellista. Emme siis syystä taikka toisesta välttämättä onnistu ojentamaan elämäämme Jumalan tahdon mukaan itse ja tällöin Jumala puuttuu tilanteeseen: ”…mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi”. Ja Hänestä sanotaan, että ”tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään”.
Jos lapsi ymmärtää itse lopettaa vaikkapa valehtelemisen, ei hän tarvitse siihen vanhempiensa tuomiota ja mahdollista tilanteeseen liittyvää rangaistusta ja kuritusta. Mutta ellei lapsi tuomitse valehtelua itse, joutuvat hänen vanhempansa puuttumaan nimenomaiseen toimintaan, ettei mitään pahempaa tapahtuisi. Näin myös taivaallinen Isä kasvattaa meitä, ettei meille pahempaa tapahtuisi.
Raamatunpaikat:
_whbg2.png)
