On yksiselitteisen selvää, että meidän pelastuksemme lepää täysin Jumalan armon varassa. Mutta Raamattu ei kuitenkaan rohkaise meitä lepäämään laakereillamme, vaan toimimaan uskomme mukaisesti. Jaakob muistuttaa meitä Abrahamista todeten "että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi…" Pelkkä usko ilman tekoja on vajaa. Usko ja teot muodostavat ehjän kokonaisuuden. Uskovainen ihminen ei kuitenkaan tee tiettyjä tekoja pelastuakseen, vaan sen tähden, että hän on pelastunut.
Jeesus kertoi vertauksen palvelijoista, joista jokainen sai tietyn määrän varallisuutta, jonka kanssa heidän odotettiin asioivan. Ne kaksi palvelijaa, jotka saivat varallisuuden lisääntymään, kuulivat herransa sanovan heille: - Hyvin tehty! Ei ollut siis tarkoituksenmukaista vain säilyttää heille uskottua omaisuutta, vaan saada se lisääntymään. Tämän esimerkin mukaisesti meiltäkin odotetaan toimintaa, joka saa meille uskotut Jumalan lahjat kantamaan hedelmää.
Apostoli Paavali kirjoitti korinttolaisille ja viestitti samalla meille, että sekä tahtominen että tekeminen ovat kristityn vaelluksen keskeisiä elementtejä: "Minä annan vain neuvon tässä asiassa; sillä se on hyödyksi teille, jotka jo viime vuonna olitte ensimmäiset, ette ainoastaan tekemässä, vaan myös tahtomassa."
Ja vielä osoitti samainen apostoli Tiituksellekin sen, kuinka Jumala odottaa meidän toimivan, eikä vain odottavan jotakin tapahtuvaksi: "…hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee."
Pelastuksemme suhteen olemme mitä suurimmassa levossa, mutta tehdäksemme uskomme täydelliseksi - siis ehjäksi kokonaisuudeksi - me asioitsemme sillä, mitä olemme Jumalalta saaneet. Ja se, joka on vähässä uskollinen, pääsee paljon haltijaksi.
_whbg2.png)
