Paikallinen seurakunta, osa 5/5
Kuten jo aiemmin olemme huomioineet, opetus oli merkittävässä roolissa ensimmäisten Jeesuksen opetuslasten keskuudessa. Jerusalemissa olleiden opetuslasten kerrotaan kokoontuneen temppelin yhteydessä sijainneessa Salomon pylväskäytävässä, joten Jerusalemin paikallisseurakunnalla oli erikseen määritelty kokoontumispaikka, jossa opetuslapsia – yksityiskotien lisäksi – opetettiin, kuten seuraavat raamatunkohdat osoittavat:
1. ”Sen kuultuansa he menivät päivän koittaessa pyhäkköön ja opettivat.”
2. ”Me olemme kieltämällä kieltäneet teitä opettamasta tähän nimeen; ja katso, te olette täyttäneet Jerusalemin opetuksellanne…”
3. ”Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta.”
Tämän seurauksena ”yhä enemmän karttui niitä, jotka uskoivat Herraan”, mutta samassa yhteydessä todetaan myös ettei ”muista kukaan uskaltanut heihin liittyä”. Erikseen määriteltyjen kokoontumispaikkojen ohella oli siis myös kaksi toisistaan erotettavaa ryhmää. Ensinnäkin ne, jotka eivät olleet uskolle kuuliaisia, ja jotka eivät myöskään liittyneet paikalliseen seurakuntaan. Ja toisekseen ne, jotka uskoon tultuaan liittyivät kasteen kautta paikalliseen seurakuntaan. Siis ne, joista kerrotaan, että ”he olivat kaikki yksimielisesti koolla”.
Jerusalemin ohella myös Korintton kaupunkiin syntyi paikallinen seurakunta ja tälle seurakunnalle apostoli Paavali kirjoitti muun muassa näin: ”…että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne…” Johannes kirjoitti puolestaan omassa kirjeessään: ”Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme…” Kuinka ketään voidaan erottaa keskuudesta tai kuinka kukaan voi lähteä yhteydestä, ellei ensin ole joukkoa – tässä tapauksessa paikallista seurakuntaa – josta he syystä taikka toisesta eroavat?
Paikallisen seurakunnan jättäessään ihmiset joutuvat eroon opetuksesta, yhteydestä sekä myös siitä peilipinnasta, jota uskovien yhteys tarjoaa. Kuningas Salomo määritteli jo aikanaan, kuinka ”eriseurainen noudattaa omia pyyteitään”, mutta ”niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä”. Ilman toisten ihmisten antamaa vastinetta ihminen erehtyy helposti luulemaan itsestään ja tekemisistään kaikkea sellaista, mikä ei vastaa todellisuutta.
Apostoli Pietari kehottaa meitä pukeutumaan ”keskinäiseen nöyryyteen”, joka ei ole mitenkään mahdollista, ellei ympärillämme ole ihmisiä, joiden kesken voimme elää tämän ohjeen todeksi. Yhtä lailla hengellinen kasvumme jää vajaaksi, ellei ympärillämme ole ihmisiä, jotka voivat opettaa meille Jumalan sanan totuuksia. Paikallisten seurakuntien jäsenten hengellinen kasvu oli apostoli Paavalille niin merkityksellinen asia, että opetti heitä jopa vankilasta käsin kirjeitse. Korintton uskoville kirjoittaessaan hän osoitti Kristuksen universaalin seurakunnan olemassaolon, mutta painotti myös lukuisten paikallisten seurakuntien roolia todetessaan eräässä kohden monikkomuodossa, ”että meillä ei ole sellaista tapaa eikä Jumalan seurakunnilla”.
_whbg2.png)
